Sijoituskissa?


Mikä on sijoituskissa?

Kasvattaja ei pysty aina pitämään itsellään kotona kaikkia kasvatukseen ajattelemiaan kissoja. Tällöin etsitään pennulle (yleensä sille 'parhaimmalle') sijoituskotia.

Lyhykäisyydessään sijoituskissa asuu sijoituskodissa, mutta on kasvattajan omistuksessa niin kauan, kunnes se on tehnyt sovitun määrän pentueita kasvattajalle. Sopimuksen jälkeen kissa siirtyy kokonaan sijaiskodin omistukseen.

Sijoituskissa on usein halvempi kuin omaksi ostettu kissa, mutta yleensä kasvattajat ottavat siitä takuumaksun. Jos takuumaksu otetaan, kasvattaja palauttaa sen kun sopimus on täytetty. (HUOM! Jos kissa ei tee sovittuja pentueita syystä tai toisesta, takuumaksua ei palauteta.) Sijoituskissan hintaan vaikuttaa mm. tehtävä sopimus, eli kuinka monta pentuetta kasvattaja tekee kissalla, mahdollinen näyttelyissä käyminen sekä kissan ominaisuudet.

Kissalle saatetaan ottaa myös vakuutus ja vakuutuksen maksaja sovitaan sopimuksessa. Sopimuksessa sovitaan myös missä astutukset tapahtuvat ja hoitaako kasvattaja vai sijoituskoti pennut (Kasvattaja toki auttaa jos pennut syntyvät sijoituskodissa). Mutta kaikki sijoituskissatkaan eivät kuitenkaan aina saa pentuja. Syynä voi olla esimerkiksi jokin myöhemmin paljastunut terveysseikka tai muut ongelmat.

Sijoituskissan yleiskulut maksaa sijoituskoti (ruuat, rokotukset, hiekat jne.) Kaikki sellaiset kulut joita muutenkin tulisi kissaa omistaessa. Kasvatukseen liittyvät kulut maksaa kissan kasvattaja (terveystestit, astutuskulut, kiimaa estävä hormonikapseli/pillerit jos astutus ei ole ajankohtainen, jne.) Sekä esimerkiksi näyttelymaksut niistä näyttelyistä joihin kasvattaja haluaa kissan viedä. Sekä uroksia että naaraita voidaan sijoittaa. Sijoitussopimus on aina tapauskohtainen.

Sopimuksen pohjana käytetään Kissaliiton sivuilta löytyvää sopimusta kissan sijoituksesta. Sopimukseen on tärkeä tutustua kunnolla. Lisäksi sijoituskodin ja kasvattajan välillä on tärkeää olla hyvä luottamus. Luotettavia ja vastuuntuntoisia sijoituskoteja kaivataan aina. Jos olet kiinnostunut ottamaan pennun sijoitukseen, ota ajoissa yhteyttä kasvattajaan, sillä mahdolliseen sijoituskotiin kasvattaja yleensä haluaa tutustua hyvin ennen sopimuksen tekemistä. Usein on toivottavaa että sijoituskoti olisi kohtuu lähellä kasvattajaa, jotta asioiden järjesteltyt, vierailut yms. olisi helppo toteuttaa.

Sijoituskissaa ottaessa kannattaa miettiä tarkoin sitoutumistaan pentuprojektiin. Joudut olla yhteystyökykyinen sekä saat automaattisesti tiivimmän suhteen kasvattajaan, kuin esimerkiksi ostamalla suoraan pennun omaksesi. Kuitenkin sijoituskissan ottaminen voi olla hyvinkin rikastuttava kokemus ja siinä pääsee tutustumaan kasvatus- ja näyttelymaailman saloihin vaivihkaa.